Ihmisoikeustyö – kellä on isoin ääni?
Olin eilen Säätytalolla Oikeusministeriön ja Ihmisoikeuskeskuksen järjestämässä perus-ja ihmisoikeustilaisuudessa- seminaari ja kuulemistilaisuudessa – jonka perusteella osin valmistellaan kansallista perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa tälle vaalikaudelle.
Kiertelen Isät lasten asialla ry:n (ILA) edustajana vaihtelevasti monenlaisissa seminaareissa koskien mm. lapsiasioita, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Voin kertoa että samat ihmiset lukuisista järjestöistä tai virkatuoleiltaan työajallaan kiertelevät näitä seminaareja – muutamat harvat taasen uhraavat niihin pakon edessä vapaa-ja lomapäiviään. Erityisesti tasa-arvoasioita koskevissa tilaisuuksissa saa hakemalla hakea miehiä. Heistäkin puolet on ammattifeministejä. Eilisestä OM:n tilaisuudesta puuttui tämän ongelman ja leipätyön takia useampi järjestö – ei ole virka-ajalla mahdollisuuksia tulla paikalle! Järjestäjistä, puhujista, yleisöstä ja osallistujista yleensä 86-99% on naisia.
https://www.youtube.com/watch?v=kYKZsoxpNhA (puheeni tilaisuudessa)
Nämä järjestöt edustavat näkemyksiä joita ei näiltä "palkkatoimijoilta" kuule. Monet palkattomasti toimivien järjestöjen edustajien näkemykset kertovat sitä paitsi kaikkea muuta kuin marginaalisista ongelmista kuten: lasten vieraannuttaminen ja sen laajuus ja yhteiskunnallisetkin vaikutukset, epätasavertainen erovanhemmuus, syrjivät viranomaiskäytännöt,miehiin kohdistuva väkivalta, järjestöjen rahoituksen epätasa-arvoisuus (naisjärjestöjen rahoitukseen on ihan oma lakinsa!) jne. Taasen järjestöillä jotka ajavat vakiintuneita ja "oikeita asioita"ja joilla on paljon työntekijöitä, on myös tiiviit suhteet virkamieskoneistoon. Tämän tuloksia niitetään.
Tilaisuudessa samat aiheet nousivat esiin joka tietenkin oli tarkoituskin:
1.Naisiin kohdistuva väkivalta (ikäänkuin muuta väkivaltaa ei olisi, tai naiset eivät väkivaltaa tekisi miehille ja lapsille) 2. Sateenkaariväen – nykyään erityisesti transihmisten oikeudet 3. Pakolaisten oikeudet 4. Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden oikeudet.
Olihan siellä sitten toki hieman muitakin aiheita, mutta rahoitus ja koalitiot ratkaisevat vaikuttamisessa – järjestöt tekevät yhteistyötä joidenkin kanssa.
Joidenkin kanssa sitten ei.
Esim. Ihmisoikeusliiton työntekijä twiittaili vieressäni järjestönsä twiittejä käsittääkseni kutakuinkin kunkin puhujan puheesta – mutta ei Isät lasten asialla ry:n puheesta. Pyysin kyllä. Käsittääkseni tuloksetta. Toivottavasti olen väärässä? Yksi toinen järjestö taasen on estänyt taasen toista järjestöä kirjoittamasta Facebook-seinälleen tai edes tykkäämästä heidän päivityksistään. Samoin toimi aiemmin Tasa-arvotiedon keskus Minna Facebookissa. Viranomaistoimija joka on mukamas vahvasti tasa-arvon asialla. Tilapäivityksissään vilisee stereotyyppiset näkemykset joihin lukuisat ihmiset ovat kiinnittäneetkin syystä huomiota. Hyvää viranomaisetiikkaa?
Eräs perhejärjestö, sen edustajat, eivät vastaa edes soittopyyntöön, tekstareihin tai sähköposteihin jotta aidosti voisi keskustella, että mistä ihmeestä oikein on tässä heidän "bannauksessaan" kysymys. Tai tehdä esim. lapsiasiassa yhteistyötä. Voisi keskustella, sopia tai jopa pyytää anteeksi jos on joitain hirveää tapahtunut tai olen tehnyt? Nonseeraminenhan oli jo erään presidentin lanseeraama toimintaohje. Minulle siitä tulee mieleen joku itäplokin aikainen toiminta. Tuleeko muuten tästäkin omasta näkemyksestäni edustamalleni järjestölle ja/tai minulle lisää vaikeuksia jotenkin jostain suunnalta/suunnilta? Kapuloita rattaisiin? Mekanismi on tuttu…niin…monille varmaan…tiedätte kyllä millaisista yhteyksistä.
Tilaisuudessa oli jo puhetta että kansallisen perus-ja ihmisoikeusohjelman valmisteluun tulisi ottaa raserssisyistä vaan muutama aihe – villi veikkaus – varmaan näiden koalitioiden ja palkkatyöntekijäjärjestöjen esittämät aiheet!?
Pidinhän siellä minäkin puheen joka käsitteli mm. todella laajaa ongelmaa, lasten vieraannuttamista ja siihen liittyviä asioita, joka virheellisesti nähdään "huoltoriiitana". Totesin myös että pelkkä lastenhuoltolain uudistus ei riitä korjaamaan asioihin liittyviä ihmisoikeusrikkomuksia sekä yhdenvertaisuuden loukkauksia – pyysin päästä esittelemään valtioneuvoston ihmisoikeusverkostolle perusteellisemmin näkemyksiä. Saas nähdä eteneekö ja miten, hope so! Vai vedetäänkö sanan "kehittäminen" päälle viiva ja otetaan toimintaohjelmaan mukaan ne ainaiset samat vanhat aiheet joille kuitenkin on jo sentään aika paljon tehty – lainsäädäntö jo joissakin asioissa on niin toispuoleista että se jo rikkoo ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta – enemmänkö tätä halutaan vielä edistää eikä sen sijaan korjata!?
Eli, käykö niin kuten edellisinäkin vuosikymmeninä että onnettomuuspaikalla koviten ja moniäänisemmin huutavat saavat apua? Minut on jo ala-asteikäisenä opetettu siihen että yleensä eniten apua tarvitsevat eivät edes pysty huutamaan. Minä näen vieraannuttamista kokevat lapset ja huoltokiusatut vanhemmat – heillä on ääni mutta sitä ei kuulla. Seuraukset ovat karuja. He ovat niitä hiljaisia tai epätoivoisesti apua toivovia uhreja. Heitä on paljon enemmän kuin onnettomuuspaikalla – tai vaikkapa säätytalolla – apua huutavia.
Kumpaa porukkaa sinä olisit auttamassa?
”Pidinhän siellä minäkin puheen joka käsitteli mm. todella laajaa ongelmaa, lasten vieraannuttamista ja siihen liittyviä asioita, joka virheellisesti nähdään ”huoltoriiitana”.
Ei ole tarkoitus nyt käsitellä itse aihetta, mutta olisi mukava, jos tällaiseen lauseeseen liitettäisiin jotakin mistä lukijakin voi päätellä kuinka ”todella laajasta” ongelmasta on kysymys. Onko tuosta ”todella laajasta” olemassa minkäänlaista ”kuivaa tilastotietoa”?
Nyt kun tuo ”todella laaja” on varmasti vähän erilainen niiden mielestä, jotka asian tiimoilla toimivat järjestötyössä, tai joita ongelma koskettaa henkilökojhtaisesti, kuin kaltaiseni ”taviksen”, jolle tuo (en siis kyseenalaista ongelman olemassaoloa) ei ole henkilökohtainen asia.
Ilmoita asiaton viesti
Voitko täsmentää että osaan vastata?
Ilmoita asiaton viesti
Siis kuinka laajasta ongelmasta on kysymys. Montaako ihmistä tuo suurinpiirtein koskee. Minulla on vain käsitys siitä, että joillekkin tuo vieraannuttaminen on helvettiä, mutta tuo ongelman laajuus aukea sillä, että joku kertoo sen oleva ”todella laaja”. Onko esimerkiksi jotakin arviota monessako prosentissa eroista tällaista vieraanuttamista ym. ilmenee?
Ilmoita asiaton viesti
Yli 30 000 lasta kokee vuosittain vanhempiensa eron. Tutkimusten mukaan arviot vieraannuttamisen laajuudesta liikkuvat 10-30% välissä. Lapset ovat vieraannuttamisessa ”pääuhreja”. Siihen kun laskee ”kohdevanhemmat” päälle ja muita läheisiä joilta yhteys lapseen katkeaa niin puhutaan kyllä todella laajasta joukosta.
Ja sitten kun mietitään asian yhteiskunnallisia vaikutuksia, niitä voisi luetella varsin paljon.
Aihepiiristä on hankittavissa tietoa esim.
http://www.isatlastenasialla.fi
Mutta aikani ei riitä kaikkeen keskusteluun riittävästi (siis niin paljon kuin itse haluaisinkin kaikkien kanssa jutella) joten toivottavasti tämä tyydytti.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus. On turhauttavaa tuoda asiaansa esille sellaisissa foorumeissa, joissa yleistunnelma on että olet näkynätön ongelminesi… ainakin ne ovat valtaosan mielestä toisarvoisia. Arvostan kaikkia jotka jaksaa taistella muiden puolesta. Voimia teille 😀
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin kiitos Leena sinulle 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tuo yleistunnelma ei petä. Valtaosalle ongelmat ovat toisarvoisia. Eihän kukkan voi kirjoittaa omasta ongelmastaan sillä olettamalla, että valtaosalle tuo ongelma olisi ”ykköstärkeä”. Ei kait se liene edes tarkoituskaan. Sehän on täysin normaalia, että suurin osa ei kiinnitä huomiota ongelmaan, joka ei itseä suoranaisesti koske, mutta kun ottaa huomioon kuinka helppoa esim. tänne on asiasta kirjoittaa, niin eikö jo se osoita kirjoituksen kannattavuuden, että edes yksi asiasta kiinnostuu? Ei siis pidä turhautua, jos ei oma ongelma nouse suuren enemmistön keskiöön, koska noita ongelmia nyt vain sattuu piisaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös muuten feministit menneet halpaan tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissa, jota kiihkeästi kannattivat? Kun samaa sukupuolta oleva parikunta nyt sitten saa adoptoida pariskuntana, niin erotapauksessa, jos on epäselvyyttä joudutaan punnitsemaan kummalla on paremmat edellytykset lapsen huoltajaksi. Nyt kun tullaisen avioparin kohdalla, joudutaan miettimään noita vaihtoehtoja tasa-arvoisista asemista, niin eihän meillä sen jälkeen oikeudessa ole mitään edellytyksiä toimia toisin heteroparin kohdalla. Eikös meillä silloin pakosta poistu tämä automaattinen olettama, että lapsi jää äidille? Tai paremminkin, eihän tuolla oikeudessa voida enää edes puhua tässä yhteydessä äidistä, koska sillähän on vain kaksi tasa-arvoista henkilöä.
Ilmoita asiaton viesti