JuhaJr

Saavutetuista eduista ei luovuta - siis lakko!?

Myyjiä on pirusti. Heistä ihmeen vähän puhutaan. Hyvä että välilä valoitetaan asioita, kuten kirjoituksen lopussa. Tietenkin PAM ja muut vasemmistotaustaiset ammattijärjestöt koittavat varsinkin puolueille haalia populistiseen tapaan äänikarjaa kuten mielestäni pitkälti PAM tekee, siis niiden hyvinpalkattujen ammttijärjestöjen hommien lisäksi.Pelkkää jatkumoa varsinkin demareiden vaaliorganisaatioihin: demareiden ja PAMin strategiat laaditaan yhteisissä palavereissa. Uho on kova. Jäsenmaksut kelpaa ja uusien jäsenten hankkiminen jäsenkilpailuilla, mutta missä on liittojen nykytulokset? Taannoin kun jo asiaa seurasin niin mm. Paavo Lipposen vaalikassaan meni kymmeniä tuhansia. Sitten on hirveästi kaikkea muutakin josta julkisuudessa ei puhuta. Eihän näistä huudella.

No mites palvelualan työaikakehitys? Pankkitoimiala ei käsittääkseni ole "pamilaista" mutta pitäsikö pankkineitien olla lauantaina töissä? Mitkä kaikki ovat muuten palvelualoja? On selvä että poliisit, palomiehet, terveysalan ihmiset jne. ovat töissä 24/7. Oishan se kiva että kaikilla olisi la-su vapaa? Paitsi...? Niinpä.

Koskahan valtion ja kuntien virastojen (lastenvalvojat, perhesovittelu, Kela, lupaviranomaiset jne) ja mikseipä nyt lakkoilleet pankkivirkailijat  alkavat palvelemaan kunnolla iltaisin ja viikonloppuisin, eikä vaan virka-aikaan??!

Oikeasti! Ihmiset kaiken digitalisoinninkin jälkeen joutuvat asioimaan eri paikoissa, ihan "asiakaspalvelijan" kanssa. Jono voi tosin olla jopa kuukausia vaikka asia olisi kuinka tärkeä ja kiireinen. Se voi olla joku lapseen kohdistuva asia tai vaikkapa joku lupa, eettä voisi tärkeätä harrastustaan päästä seuraavalla kaudella harrastamaan. Tai avata yhteishuollossa olevalle lapselle pankkitilin.  Tai vanhus haluaa nostaa rahat lääkkeeseen. Jokainen voi keksiä ja miettiä esimerkkejä. Kuulen jo kun jotkut sanoo että "se maksaisi". Minä sanon että "maksaa" tuo niiden asiakkaille monilla tavoin, kun ei saa jotain yksinkertaista, kiireellistä ja tärkeä asiaa pahimmillaan kuukausiin hoidettua. Ei lähimainkaan kaikki hoidu "digidigillä", saati kaikille. Tästä yksi esimerkki: vanha äitimuorini jolla on näön kanssa isoja ongemia asioi isossa operaatiossa sairaalassa. Hän ei osaa edelleenkään lukea edes tekstiviestiä puhelimesta. Hänen puhelimessaan oli jotain. No katsoin että mikä "vilkkuu". HUS oli lähettänyt tekstiviestin: "Pyydämme palautetta..voit tästä linkistä pankkitunnuksilla vastata kyselyyn.." - Näinpä. Annoin kyllä palautetta ja ideoita toimia toisin - en ole saanut viikkohin vastausta.

No palataanpa myyjiin tästä ajatusharhailusta. Ennen kuin jääkaapit ja pakastimet tulivat, kaupat olivat monilla  pitkällä "hevosmatkan päässä". Ja nekin olivat auki paljon paljon vähemmän. Ei koskaan sunnuntaisin. Vuosikymmenien mittaan lisättiin aukioloja kunnes viimein kaikenlainen "säätely" purettiin täysin joitain marginaalialoja lukuunottamatta. No toki oli omavaraistalouttakin - mutta siltikin! Nykyään kaikki saa kaikkea ympäri maata.

No miten tämä liittyy vaikka pankkeihin. En ihan ymmärrä sitä itkua mitä joillakin aloilla on - ja toisaalta miksei noita kuntien ja pankkien virkamiehiä (tai pääosin kai naisia) myös vaadita töihin iltaisin ja viikonloppuisin - edes osittain. Pyhistähän nyt ei edes puhuta!? Hirveä itku jostain kun joutuisi siis joskus kai lauantaisinkin duuniin. Muistatteko suurta vastarintaa kun kauppojen aukioloja alettiin vaatia vapaimmiksi? - En minäkään. Entä tuleeko tukea ehdotukselle että josko pankit, valtion ja kuntien virastot - ja jopa ministeriöiden väki olisivat avoinna kokonaiset kaksi kertaa kuukaudessa vaikkapa klo 9-15? - Saataisiin oikeasti Suomi pyörimään, byrokratia n käsittely saattaisi nopeutua- ja mikä parasta: asiat hoituisivat kohtuullisessa ajassa! Jäisi aikaa muuhun. Katsotaan jääkö utopiaksi vai alkaako ihmiset vaatimaan todella korjausliikettä. Ja mitkä tahot nousevat vastustamaan. Itseelläni on veikkauksia. Ja myös veikkauksia millä näitä välttämättömiä muutoksia pyritään estämään. Ja mitkä tahot vastustuksen tastalla seisoo. 

Lopuksi: myyjiä on ihan pirusti Suomessa. Pelkästään elintarvikekaupoissa lie kymmeniä tuhansia.  Eikä todellakaan kaikki ole opiskelijoita tms. Suurin tai ainakin iso osa tekee sitä ihan elääkseen. On ruokakauppojen, tai kuten hieman alentavasti sanotaan, "Alepan kassojen" lisäksi vielä paljon muita vähittäiskaupan aloja. Ei tämä juttu juuri kummoisesti, saati kattavasti kerro myyjien arjen muutoksesta 20-parin vuoden sisällä, mutta kelvollinen kirjoitus toki. 

https://yle.fi/uutiset/3-10003952

Kuka voittaa ja mitä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Oletko itse tehnyt hommia 24/7 duunissa? Teksistä päätellen et.

Päiväduunissa olevat kaverit ja tutut kun järjestävät illanistujaisia tai muuta rentouttavaa kivaa niin itse ilmoitat että olet töissä tai lähdössä töihin silloin, sosiaalisuutesi keskittyy työssäsi oleviin henkilöihin. Tähän kun lisätään puoliso ja lapsia, nukut tai työskentelet useasti samaan aikaan kun perheesi on kotona, pystyt silloin tällöin osallistumaan.

Onhan se kiva ettei itse tarvitsisi murehtia että kerkeekö kauppaan jos se on aina auki. Eli käytännössä ihmettelet miksi muut eivät uhraa itseään sinun elämäsi parantamiseksi tai helpottamiseksi.

Henkilökohtaisesti pankkien aukiolojen muutos ei toisi mitään lisäarvoa kuten ei tuonut kauppojenkaan, osaan ostaa viikonlopun tarvikkeet ajoissa jotta voin rentoutua ja päästä arjesta irti pariksi päiväksi jotta olen taas levännyt tarpeeksi seuraavaa työviikoa varten.

Moni vuoroduunissa työskentelevä oirehtii tai sairastaa paniikkihäiriötä, syövät nappeja että edes pääsevät sängystä ylös ja töihin, tästä voisi päätellä ettei ihmistä ole henkisesti tehty vaihtamaan unirytmiä parin päivän välein.

Ollaan selvitty ihmiskuntana hengissä tähän päivään saakka nykyisllä pankkien aukioloajoilla, eiköhän me selvitä tulevaisuudessakin.

Virastot on asia erikseen kun siellä ei osata käyttää nykyistäkään työaikaa tehokkaasti niin ei työajan lisääminen sitä paranna, toimintatavat pitäisi muuttaa ensiksi.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

On totta että työnluonne muuttuu kokoajan. Onko sitten oikein että työ määrittelee ihmisen elämän, jos se hyväksytään, miksi ei sitten 12 h pituisia työaikoja kuusi päivää viikossa.

Tietyillä aloilla on selvää siellä työskennellään tiettyjen työaikojen puitteissa.
Se että työntekijä hakee tuollaiseen työhön on tietysti se että se sopii hänen muuhun elämään ja sitten toinen seikka että hän saa siitä hyvän korvauksen. Kolmivuorotyössä taidetaan liikkua + 30% luokassa.
Se on se korvaus siitä kun, minä ja moni muu saa viettää aikaansa perheen kanssa, korvaus siitä ajasta kun toiset pitää juhliaan ja juhlapyhiä tai nauttii vaikka taloyhtiön saunavuoroista.
Se että tarvitaanko siihen SDP:tä tai Vasemmistoa. On ehkä hyvä kun tarvitaan jos muiden puolueiden ns. työläisajatus on ajanut kiville. Työläisiä tarvitaan muuhunkin kuin siihen että vaalien alla luvataan aja heidän asioitaan.
Ammattiyhdistysliike on monelle kirosana, mutta silti haluaa ajella ilmaiseksi siinä siivellä neuvotelluista eduista, niistä eduista joita kolmikannassa neuvotellaan. YTK siivestysporukka ei ymmärrä sitä ennen kuin on itse seinää vasten ja näinhän on jo tapahtunut, siinä on kuin "kakalta" tultaessa kun "pylly" on jäänyt pyyhkimättä. Sitähän voisi kutsua vaikka vastuuksi ja lisäksi vielä poliittiseksi vastuuksi. Ei mene hyvin hajonneella Perussuomalaisilla, Siniset kannattaa Hallituksen linjauksia ja ajavat kaikin keinoin duunarin aseman heikennyksiä ja PS kaataa lisää bensaa liekkeihin ja ampuu loputkin pystyyn jääneet duunarit ja AY -liikkeen kakin keinoin. Ihan veikkauksena seuraava hallitus ei taida olla oikeisto enemmistöinen.

Toimituksen poiminnat